tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kisarupeama, onnistumisia & agilityserti!

Liedon kisojen jälkeen seuraavat startit otettiin Purinalla, kaksi kisapäivää, yhteensä 6 starttia. Onnistuminen ensin, eli sunnuntain starteissa tehtiin yksi nolla agiradalla, tällä irtosi 3.sija agisertin kanssa 61 koiran luokassa :) Tälle radalle lähdin yksi ainoa ajatus mielessä, rauha. Lähtö- ja kontaktikohellusten jälkeen näiden kisojen ainoa tavoite oli se, että koira istuu lähdössä kuin tatti, eikä lähde kontaktilta ennen lupaa. Aikaa ei pelattu kontakteilla, ja puomilla seisottamisessa kestoa jo olikin ihan riittävästi :P Ekan startin video alla.


Sysi tekee hommia tuttuun tapaan, ja tuttuun tapaan mä myös sipsuttelen vierellä, omasta ohjauksesta puuttuu rohkeutta. Välissä käytiin hyppärillä, jossa lepsu ohjaaminen aiheutti hyllyn. Päivän viimeinen rata oli toinen agirata, joka lipsahti hyllyksi jo ennen kolmosestettä puutteellisen haltuunoton takia. Tämä oli muilta osin viikonlopun paras kokonaisuus mun mielestä, vaikka toki petrattavaa tästäkin löytyy, ei meidän niistot vielä kovin hyviä ole :P



Asetetut tavoitteet siis täytettiin, lähdöt toimi, kontaktit toimi, yksi nolla onnistuttiin saamaan. Ja aivan mahtava fiilis edelleen on sertistä, nyt siis odotellaan elokuun loppuun, jotta tulee valiokello täyteen ja saadaan kolmatta lähteä yrittämään ;)

Lisäksi juuri ennen kisoja meidät palkittiin seuramme ATD:n vuoden koira-kisassa. Sysi on nyt ATD:n vuoden agilitytulokas 2012! Harrastekoira-sarjassa sijoituimme kolmansiksi :)


4 kommenttia:

  1. Mitään agista tietämättömän silmään eka rata näyttää tosi nätiltä. Ohjaat todella rauhallisesti ja rata etenee niin nätisti. :) Onnea sertihaille. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se kisaaminen on vaan auttanut löytämään paremman mielentilan, ei jännitä enää niin pahasti, ja pystyy keskittymään paremmin :) Vai olikohan kaikki sen Lotan luennon ansiota? ;)

      Poista
  2. Onnea tätäkin kautta teille taitaville! <3
    t. Halla-äippä & lauma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset <3 Palkintokoiraa huomioitiin herkuilla, uusilla leluilla ja varattiin aika hierojalle. "Palvelu pelaa" t. Sysi :)

      Poista