lauantai 2. helmikuuta 2013

Tavoitteena jatkuva kehitys?

Tavoitteiden asettamisen ja kunnollisen treenisuunnitelman puute. Siinä se, miksi olen pysynyt niin tiukasti omalla mukavuusalueella, ja lopettanut treenien vaikeuttamisen koiran taitojen kasvaessa. Agilityssa onhan se kiva tehdä helppoja harjoituksia ja toistaa samoja asioita, ja jättää miettimättä miten tästä jatketaan eteenpäin. Onneksi on viikkotreenit ja hyvä kouluttaja, joka patistaa eteenpäin. Mutta ne omatoimitreenit sitten... Treenisuunnitelma siis työn alle!

Tokoa treenaattiin tällä viikolla kerran. Tehtiin seuraamista (aivan super!!) ja kevyen remmipakotteen lisääminen viime viikonlopun tottispäivässä on tosiaan tehnyt ihmeitä. Tähän treeniin lisättiin häiriötä, toinen koira kentällä treenaamassa, agilityesteiden ohituksia kontaktin putoamatta, ja olen edelleen ihan fiiliksissä kun treenit meni niin hyvin! :) Lisäksi tehtiin jäävistä istumista, keskittyminen Sysillä tosi hyvä, joka toisto oikein. Ensimmäistä kertaa yhdistin seuraamiseen, eikä ongelmia. Hyppynoutoon toistoja, yksi ohitus palautuksessa, mutta heittokin oli hieman vino - tätä ei olla harjoiteltu vielä ollenkaan. Hyvät treenit!

Torstaina agilityn viikkotreenit - haastavaa. Haltuunottoja itse liikkuen samalla ja esteiden ohituksia, siinä ne meidän haasteet. Estehakuiseksi opetettu koira, ja nyt sitten tarvitaan listalle ohitustreenejä. Tekniikasta sylivekit syynissä tällä kertaa. Puomin kontaktit hyvät, Sysi säilytti hyvin vauhtinsa alastulolle, vaikka irtosin kauas sivusuunnassa. Hyvät treenit, vaikka kompastuinkin putkenpainoon pakkovalssia tehdessä ja kaaduin taas kunnolla.. 

Ilmoitin mut ja Sysin myös Dobo-alkeiskurssille, katsotaan miten jumppa lähtee sujumaan :)
Juoksemiset tällä viikolla on olleet aika kevyet, viimeksi tiistaina reilu 7 km, keskivauhti 9,6 km/h + kävelyt päälle, 9 km yhteensä. Tavoitteenasetteluna omiin lenkkeilyihin on ollut vauhdin lisääminen, ja suunta on ollut oikea, mutta nyt olen jäänyt paikalleen tähän vajaaseen 10 km/h-vauhtiin. Intervallitreenien lisääminen tasavauhtisiin lenkkeihin on auttanut kyllä omaan liikkumiseen agilityradalla, eikä happi lopu enää niin helpolla. Uudeksi tavoitteeksi itselleni olen asettanut Espoon rantamaratonin syyskuuksi, jolloin tarkoitus on jaksaa omin jaloin puolimaraton, toivottavasti alle 2,5 tuntiin. 7 kuukautta aikaa siis kohottaa kuntoa, lenkkikaverit ilmoittautukaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti