lauantai 15. helmikuuta 2014

Tupla!

Kisaraporttia viime viikonlopulta siis. Vaikka arki näyttääkin pitkälti tämän kuvan mukaiselta (ah, gradu <3), niin koiratouhut kyllä piristää.



Sunnuntaina siis kolme starttia Ojangossa. Ekalla agiradalla huolimattomuuslipsahdus putki-A-este-erottelussa, putki syötti ohi edeltävästä aidasta, käänsin kunnolla, että ei ohittaisi sitä hyppyä, enkä korjannut linjaa aalle, meni putkeen. Lähtö oli hyvä, kaikki rimat pysyi, kontaktit oli hyvät ja rata tuntui muutenkin hyvältä! :)

Tokan radan rataantutustumisessa oli melko tungos, ja lähdin vähän epävarmana radan keskiosan suhteen (9-14), oli jotenkin tosi vaikeaa hahmottaa ajoitusta ja rytmitystä ja tehdä ohjausvalinnat siihen. Päädyin sylkkäriin ja viskiin, sylkkäri vähän levisi, ja viskistä tuli backlap, mutta pelastelun kautta selvittiin vähän levinneillä linjoilla :) Yllätyin siitä, miten hyvään aikaan päästiin! Ratojen sujuvuus on meillä selvästi parantunut, ja sen huomaa samantien aikoja katsoessa. Sijoituttiin sijalle 5. /80, ja päästiin jopa palkinnoille, kun Lägi palkitsi 5 sijoittunutta :)

Vika hyppäri oli todellakin vauhtirata, ja nollia tuli ihan sikana. Tarkemmin sanottuna 41 nollaa, ja osallistujia oli 70. Kerran kun oli mahdollisuus tuplaan, ja vielä helppo rataprofiili, niin paineita tuli ihan sikana.... Varmaa nollaa ei ikinä pystytä tekemään, joten pienen paniikin voimalla radalle. Päätin tehdä kepeille takaaleikkauksen, jotta Sysin ois mahdollisimman helppo hakea sisäänmeno, ja samalla pääsisin linjaamaan pituudella. Loppujen lopuksi oli tosi siistiä päästä luukuttamaan tuollaista rataa, ja kun nollakin tehtiin, oli fiilis ihan älyttömään hyvä! Hieno Sysseli! <3 Videokin saatiin, kiitos seurakavereiden.


Torstain agitreeneihin lähdettiin tuplan kunniaksi överimakeiden tuplasuklaa-muffinsien kanssa.


Ratapiirrosta en saanut täysin natsaamaan. Esteet 8-11 aiheutti suurimman päänvaivan. Yhdistelmässä takaakierto-valssi-takaaleikkaus kepeille vaikeus tuli ekan takaakierron liikkeellelähdössä. Paremmaksi todettiin pakkovalssi-valssi-valssi, edeten ja linjaten kepeille. Siitä taas haastavan teki liikkuminen ripeästi pois alta, mutta se saatiin lopulta ihan hyvin onnistumaan. Pyörii, pyörii..  17-19 meni parhaiten vastakäännöksellä 18 jälkeen, ja persjättö ohituksen jälkeen. Ajoitus kun onnistui, oli selvästi nopeampi kuin valssaus. Superkiva rata!

Vire pääsee sunnuntaina aloittamaan tokoilun ryhmässä. Ekaa kertaa Vire pääsee ihan omiin treeneihin, ilman Sysiä edes mukana :) Molempien kanssa ollaan tehty kotona pikkutreenejä lähes päivittäin, Sysille tunnaria, Vireelle perusasentoa ja noudon osia, nostoa, pitoa jne. Ruokakupin kanssa kaukoja. Paikoitellen täällä on auraamattomien kenttien lumi painunut, ja kohta varmaan päästään sinnekin tokoilemaan. Tänään illalla kuitenkin hallille taas, Sysille suunnittelin hyppytekniikkaa, ja Vireelle ehkä sitä tokoa?

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Uutuuksia

Dog & Catin valikoimista otettiin kokeiluun meille parit uudet tuotteet. Jos kepo toivoo koirien öljyjä pumppupulloon, niin samantienhän se on sellaiset hommattava, eiks niin? Aikaisempaan komboon on kuulunut pellavansiemenöljy, kylmäpuristettu rypsiöljy, auringonkukkaöljy ja Kennel-Rehun pakasteversio lohiöljystä. Vaihtelevasti kuureittain, sen mukaan mitä kaapista löytyy. Auringonkukkaöljy ja rypsiöljy myös omassa käytössä :) Annoin tyttöjen maistaa lampaan rasvaa lusikasta, ja jopa Sysi oli ihan hulluna siihen, molemmat jäi jonottamaan lisää :D


Toinen uutuus oli kuivattua turskaa puruherkkuna. Noi palat oli aika isoja, ja kuulemma ollut nelinkertaisesti painonsa verran tuoreena. Haisee. Todella vahvasti. Mutta edelleen, koirat tykkää ihan hulluna. En antanut niiden syödä kovinkaan pitkään kerralla. Yllättävän kovaa tavaraa, tytöt joutui ihan kunnolla pureskelemaan, eikä vartissa saaneet kovinkaan paljoa tuhottua noita, joten aika pitkään noista saa iloa. Hajuhaitoista huolimatta ostan toistekin :)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Talvihallojen tokopäivä PiskiPajalla

Lauantai vietettiin huippuseurassa Talvihallan-tiimin tokopäivän merkeissä, kouluttajana Senni Huotari. Sysi ja Vire pääsivät molemmat treenaamaan.

Sysin kanssa aloitettiin juoksutarkastuksella ja kaukoilla. Kaukoissa pieni koira oli ihan hukassa... "Takajalkatargetin" löytäminen oli vaikeaa, saati sitten jalkojen siinä pitäminen. Ihan ok vaihtoja saatiin sekaan, ja puhuttiin siirtymisestä kisamaiseen suoritukseen ja alustasta luopumisesta. Hyvä pointti Sennillä oli siinä, että mun kannattaisi nimetä liikkeen tekniikka, eikä loppuasentoa. Tällä hetkellä tehdään kaikki (jäävät, luoksari, kaukot) samoilla käskyillä, koska en ole keksinyt riittävän hyvää syytä miksi ei. Joten, alustatreenit jatkukoon, kunnes saadaan oikean tekniikan ärsykekontrolli riittävän vahvaksi :)

Seuraavassa pätkässä Sysin kanssa tehtiin tunnaria. Vaikeutena meillä se, että en saa Sysin kierroksia laskemaan, ja keskittymään haisteluun, jos (kun) nostaa itsensä kapuloista, ja napsii silloin vaan ekan vastaantulevan kapulan mukaansa. Keskittyessään ja rauhoittuessaan osaa kyllä. Kotonakin kiihtyy, mutta tilanne on treenejä rauhallisempi, ja sitä myötä helpompi. Nyt aloitettiin tosi lyhyeltä välimatkalta, ja oli ihan ok. Lisättiin matkaa, ja meni just sellaseksi napsimiseksi, toi ekan, tokan, ja siihen keskeytettiin. Uutta yritystä niin, että koira jäi kauemmas, mä kapuloiden viereen ja pysäytin Sysin ennen kapuloille menoa. Onnistui ihan hyvin, pientä maistelua haistelun ohella, mutta haki kunnes oma löytyi. Tähän tarvitaan lisää varmuutta ja rauhaa. Lisää haastetta kapuloille, jotta Sysi joutuu keskittymään, ja jotta se rauhoittaisi itsensä ennen kapuloille menoa. Kunnon pysäytys ennen kapuloita? Jollakin tapaa mun pitäisi pystyä kertomaan Sysille, että kiire ei ole... Katsotaan mihin tämä projekti etenee.

Ryhmässä Sysille vielä p-istu (näkyvillä) ja p-makuu (4 min piilossa). Hyvin meni, liikautti makuussa etutassua ja istuessa laski päätä ja korvat lerpahti mun palatessa. Muuten ilme oli hyvä! Vire teki pikkupätkää paikkamakuussa, liikuskelin vieressä ja palkkailin.

Vire pääsi aloittamaan jäävistä, ja se oli niiin pätevä ja iloinen pentu! :) Nää oli aika hyvällä mallilla, nyt liikettä mukaan enemmän, silti säilyttäen hyvän ja vauhdikkaan tekniikan. Ja myös kestoa voi pikkuhiljaa lisätä. Vire keskittyi tosi hienosti ja teki innolla!

Tokalla kierroksella aloitettiin noudon treenaaminen. Ekaa kertaa kapula mukana, pohjana siis kahden lelun leikkiä ja pari kertaa naksuttelulla lelun tuomista lähelle :) Tästä meillä on videotakin, kiitos Annen! Videon pätkien lisäksi pari kokeilua pitotreeniä, ja sehän nappaa ihan itse kapulan :D Super-krokotiili! Treenaamaan vaan siis! :)