sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Agia x 2

Torstaina mun ja Sysin agitreenit. Maijun suunnittelemaa rataa tehtiin. Sai juosta :)


Kakkoselle pakkovalssi, kolmonen twistillä, vitosputkeen takaleikka, kutoselle poispäinkäännös. Takaaleikkaus hypylle 11, ja kepeillevienti irroten puomilta, leieröiden 9 hyppy, keppien toiselle puolelle ja pakkovalssilla vastaanotto. Keppien jälkeen valssi, lähetys aalle ja putken vasemmalta puolelta lähetys putkeen. 22 hypylle valssi. 

Olin ihan varma, että kolmosen takaakiertoon lähetyksessä Sysi irtoo takana olevaan putkeen, mutta eipä mennyt kertaakaan, kun en liioitellut lähetystä, super! 6 hypyllä aluksi sujui hyvin, sitten olin vähän hukassa rytmityksen kanssa, ja Sysi kääntyi vasemmalle pari kertaa. Se on se kun luulee, että on kiire, eikä meinaa malttaa rytmittää. Keppien sisäänmenossa pakkovalssin haltuunotto ei ollut kovin hyvä, Sysi luki kontaktilta niin vahvasti hyppyä 23, että lipsahteli tuon tuosta sinne. Helpotettiin ja palkattiin haltuunotosta. Vikalla vedolla kuitenkin tajusin, että tila on niin tiukka, että jos sanon lähtöluvaksi "tule", en ehdi sanomaan haltuunottokäskyä "tähän" riittävän ajoissa. Heti kun jätin tule-käskyn pois, ja suoraan otin haltuun, no problems, hyvä haltuunotto ja hienot kepit. Oivalluksen hetkiä :D Sitä fibaa lukuunottamatta vika veto nollalla läpi. 18 hypyn takaakierrossa en meinannut uskaltaa lähteä ajoissa alta pois, muutaman kerran siinä tuli rima alas. Betonijalat.. 

Lauantaina olikin taas Jusun vuoro tehdä rataa Sysin kanssa. Rata alla, hyppy nro 20 jätettiin pois tilanpuutteen takia. Ohjausvalinnat oli hieman erilaiset kuin mitä olisin itse tehnyt, mutta hyvin Jusu sai homman toimimaan ja vikalla vedolla meni koko rata läpi yhdellä rimanpudotuksella. Sysi oli ihan liekeissä!


Tänään aamulla ihmettelin missä Sysi on, kun sitä ei näkynyt. Toista väsytti vielä.. 


Vire sai perjantaina toiset rokotuksensa. Paino 12,5 kg ja on edelleen aivan ihana. Kulkee monessa menossa mukana ja vauhti kasvaa. Tällä viikolla on painittu veljen kanssa, käyty metsälenkeillä, hallilla syömässä namia, harjoiteltu yksinoloa ilman Sysiä, kyläilty ja tavattu uusia koirakavereita :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti