tiistai 29. tammikuuta 2013

Kuulumme FitDogin testiryhmään

Eilen haettiin odotettu paketti, FitDogilta energia- ja palautusjuomajauhetta! :)
FitDog aloitti testiryhmän, johon pääsimme mukaan. Kevään mittaan siis testaillaan Sysin kanssa sekä näitä kahta myynnissä olevaa tuotetta, että uusia vielä kehitettävissä olevia tuotteita. Tähän voisi vielä mainita, että nämä tuotteet siis ovat kotimaassa kehitetty ja tuotettu, ja edelleen testataan Suomessa.


Etukäteisodotuksina olettaisin, että varsinkin energiajuomajauhe tulee tarpeeseen. Agilityssa kisapäivät venyy monesti pitkiksi, ja etukäteistankkauksena on yleensä pieni annos ruokaa. Rasvapitoinen energiajuoma sopii siis tälläiseen välitankkaukseen erinomaisesti. Palautusjuoma on minulle tuntemattomampi tuttavuus, mutta sisällysluettelon mukaan koostuu samalla tavalla pääasiassa maltosta kuin ihmistenkin vastaavat. Joten, palautetta on tulossa täältä suunnalta, kunhan päästään käyttämään näitä! :)

www.fitdog.fi

Sitten sunnuntain ohjelmaan. Osallistuimme Talvihallojen tottispäivään Längelmäellä, kouluttajana Johanna Nivala. Etukäteen olin miettinyt, että haluan neuvoja seuraamiseen, koska nyt olemme vaiheessa, josta en osaa jatkaa eteenpäin. Ensin aamupäivästä otimme yhden kierroksen, jossa teimme normitreenin, tätä purettiin yhdessä, ja iltapäivällä sitten toinen kierros uusilla neuvoilla. Ensimmäisellä kierroksella olin positiivisesti yllättynyt, että meidän viretreenit kantoivat niin hyvin - olihan Sysi matalammassa tilassa kuin tutussa treenihallissa, mutta meidän suoritus oli silti paljon parempi kuin mitä odotin, ja vaikka itse jännitinkin uutta paikkaa ja isoa yleisöä.. :) Noottia tuli, ja minusta kuulemma näki etukäteen, että olin päättänyt palkata koiran esim. seuraavan käännöksen jälkeen, meni miten meni.. Tottahan tuo. Kannustavin kommentti kuitenkin oli se, että meidän hyvä suhde näkyy :) Parasta tässä treenaamisessa on se, että nyt olen löytänyt sen rennon ja positiivisen asenteen, mulla on hieno koira ja meillä on kivaa, ihan mitä tahansa tehdäänkin.

Mutta, sitten niihin korjauksiin. Olen välttänyt pakotteiden käyttöä ihan todella, koska en ole uskonut osaavani toteuttaa niitä oikein, ja se olisi koiralle epäreilua. Nyt ohjeenani oli lisätä seuraamiseen haastetta (kun koira osaa), jotta sen pitäisi skarpata. Nykyisellään treenit ovat sille liian helppoja, eikä se joudu keskittymään. Haastetta siis, ja huomautus hihnalla, jos ei pysy mukana, ja kun korjaa, niin kehut. Mun yllätyksekseni tämä toimi, ja pakote todella aktivoi Sysiä skarppaamaan. Musta tuntui, että se oli huomattavasti keskittyneempi kuin ennen, eikä ottanut häiriötä siitä, että mentiin lähelle kouluttajaa tai yleisöä.  Siis aivan super :) Nyt ollaan siis siinä pisteessä, että Sysi todella osaa seurata, jolloin ymmärtää annetun pakotteen halutulla lailla, eikä mene siitä hämilleen. Ja se into, koiran vire nousi selvästi pakotteen jälkeen. 

Viimeiset huomiot tuli haukuttamisesta. En ole käyttänyt haukuttamista vireennostoon. Sysi kuitenkin on ihan itse oppinut agitreeneissä komentamaan mua haukkumalla ennen radalle menoa. Tätä se meinasi tehdä pari kertaa ekalla kierroksella, ja minä komensin olemaan hiljaa.. Muita koirakoita seuratessa puhuttiin haukuttamisesta ja sen siirtämisestä suullisesta käskystä oma-aloitteiseksi toiminnaksi vartalovihjeelle. Tämä voisi olla meillekin toimiva tapa. En halua agitreeneihin ja kisoihin koko ajan paukuttavaa koiraa, joten opettelemme siihen, milloin on sallittua haukkua ja milloin ei. Tähän tarjoutuu paljon tilanteita (joka agitreenit, nykyään myös tokotreenit), koska siellä Sysi tarjoaa haukkua ihan ilman mitään suullista käskyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti