perjantai 15. maaliskuuta 2013

Fyssarilla

Tänään käytiin Tamara Merenvalta-Keskisen luona tutkittavana. Sysi rentoutui käsittelyyn hyvin, jumeja ei löytynyt, lihaskunto todettiin hyväksi, hieno juttu! :)

Tylsän jaarittelun piristeeksi kuva kahvittelusta anopin luona. 

Treenirintamalla ollaan sitten viime päivityksen tehty tottista, agilitya ja doboa juoksulenkkien lisäksi. Teoriapuolta päivitettiin Lotta Vuorelan henkisen valmentautumisen luennolla. Eeva kirjoitti hyvän koosteen blogiinsa, omat muistiinpanot on vielä setvimättä. Agilityssa kisattiin neljän startin verran Turussa. Oli kylmä! Lähtösekoilua omalta osalta, kakkosradan lähdössä Sysi nousi seisomaan, en tajunnut, lähdin. Kolmosradalla varasti, lähdin perään, tehtiin nolla. Vikalla radalla oli pakko hyllyttää lähdössä jo, kun varasti tosi törkeästi. Videot alla suoritusjärjestyksessä.










Tokossa edistystä on tapahtunut ainakin kaukoissa ja ruudussa. Toistoja vaan lisää, ja häiriöitä ollaan lisätty. Tunnari polkee paikallaan, kotitreeniä tehdään. Tottiksessa tehtiin metristä hyppyä, joka sujui superhyvin.

Dobossa ollaan edetty pallon päällä tehtävissä harjoituksissa, venytyksissä, tempuissa ym. Kivaa touhua, ja vähän meinaa hikikin tulla. Alkeiskurssia on meillä enää kerta jäljellä, ja vakavassa harkinnassa on oman pallon hankkiminen, tasapainotyyny kun meillä on jo.

Juoksulenkeillä ollaan käyty, mutta matkojen ja kertojen kirjaaminen on vähän jäänyt. Tällä viikolla kaksi kertaa takana, oliskohan ma & ke. Maanantaina matka noin 6 km, intervallityyppinen lenksu. Keskiviikkona tasatahtinen 5 km + kävelyt lisäksi.

FitDogin juomia olen nyt tehnyt lähes poikkeuksetta joka treeneihin mukaan. Tottuminen on selvästi auttanut, ja Energy maistuu Sysille tosi hyvin, ja juo sitä yleensä ainakin desin-kaksi kerralla. Recovery- palautusjuoma menee silloin, kun Sysillä on jano, mutta tämä ei muuten vaan maistu. Juoksulenkkien jälkeen on kuitenkin valinnut vesikupin vierestä mieluummin Recoverya :)

Ilmot lähti myös kahteen näyttelyyn toukokuulle, jonne lähdetään loistoseurassa Eevan & Gimman kanssa, jippii :D

4 kommenttia:

  1. Pöytä radalla apua! En ees muista koska oltaisiin viimeksi tehty sitä, enkä ole koskaan nähnyt sitä kisoissa! Ehkä se tekee paluun?

    VastaaPoista
  2. Tää oli kyllä eka kerta Sysin kanssa, kun pöytä tuli vastaan. Eipä ole paljoa tullut sitä treenattua..

    VastaaPoista
  3. Elä lannistu vaikka toko ei menekään käsikirjoituksen mukaaan. Kuuluu lajin luonteeseen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta! Kotitreenit tuottaa (ehkä) pikkuhiljaa tulosta, edistystä on tapahtunut, ainakin vähän :D

      Poista