tiistai 5. maaliskuuta 2013

Hyvät treenit, huippufiilis!

Perjantaina tokoiltiin Eevan kanssa. Me otettiin ohjelmaan asioita, joiden tekemistä olen vältellyt jo pitkään, ruutua ja kaukoja. Tehtiin ensin kaukoja oman kannen kanssa. Ja nehän sujui hyvin! Paikka piti, mutta mun täytyy nyt säilyttää maahan-istu vaihdossa selkeä kriteeri (kunnolla ryhtiin ylös), jotta Sysi ei jää puolitiehen. Saatiin hyviä toistoja ja lisäsin matkaa reilusti, eikä se tuntunut olevan mikään ongelma. Sitten tehtiin ruutua. Vein meidän ison kannen sinne kosketusalustaksi, ja pyysin läheltä koskemaan. Sysi meni suoraan kannelle, koski, ja meinasi ruveta tätäkin noutamaan.. Pääsin kuitenkin puuttumaan tähän, kiekaisin palkkasanan jes, lähdin juoksemaan poispäin lelua heiluttaen ja palkkasin Sysin lelulla. Ja sehän toimi, joku toinen noutoyritys tuli, mutta kansi oli niin iso, että se on hidas nostaa maasta, ja ehdin ennen onnistumista palkkaamaan koiran koskemisesta. Lisättiin matkaa melkein hallin toiseen päähän, ja vauhdilla lähti. Stoppi ruudussa on erinomainen. Eli, mikä ruutuongelma? Ihan vain mun omassa päässä se ongelma oli. Sitten vuorossa tunnari, rivissä kolme tuoretta kapulaa omasta laatikosta, ja Sysi löysi oman hyvin. Luovutuksessa on treenattavaa, joten sitä meidän ei kannata yhdistää koko liikkeeseen vielä. Siksi opetettavien listalle pääsi kapulan pudotus palkkasanalla, jotta pääsen katkaisemaan liikkeen ennen huonoa luovutusta ja palkkaamaan. Tätä tehtiin siivekkeiden ja ohjatun kapulan kanssa, samalla vahvistuu suora eteentulo. Ja lähtihän se pikkuhiljaa sujumaan! :) Siis tosi hyvät treenit jälleen kerran, koko ajan ollaan askel lähempänä voittajan liikkeiden valmistumista. Saatiin myös tietää, että pääsimme ATD:n tokon SM-joukkueeseen, joko varsinaisena koirakkona tai sitten varakoirakkona (avoon), joten Pieksämäki kutsuu! :)

Sunnuntaina vuorossa pitkästä aikaa valkkuryhmän treenit. Tehtiin 32 esteen rataa, kahdessa pätkässä. Videolle tuli suurin osa jälkimmäisestä osiosta. Rata vaikutti etukäteen haastavammalta kuin sitten sitä tehdessä. Monet kulmat, jotka tuntuivat tosi vaikeilta, sujuivat sitten yllättävän hyvin. Näin pitkä rata meni yllättävän hyvin muistiin, yhtä kohtaa lukuunottamatta. Sen kohdalla mulle tuli blackout ainakin 5 kertaa, en vaan millään muistanut minne jatketaan. (Puomin alla oleva putki nro 18 - seuraava aita nro 19). Ekasta klipistä rata lähtee esteestä nro 18. Lopuksi yritettiin kokonaan läpi, alku lähti hyvin, mutta sitten tuli taas siellä samassa kulmassa oikosulku, jonka jälkeen loppu meni myös ihan hyvin, vaikka hengitys ja käskytys oli raskasta puuskuttamista, ja kuten videosta huomaa, ei jalat vaan liikkuneet enää kunnolla... Mut koira on super <3 Tästäkin videosta löytyy tosi monta kohtaa, joissa huomaan meidän kehityksen, ja tosi monta kohtaa, joissa on paljon parannettavaa.... Mutta ne jääköön ruotimatta, fiilis kun on kohdillaan, niin muulla ei niin väliä ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti