keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Flyball-treeneissä

Lauantaina päästiin Sysin kanssa ekoihin flyball treeneihin. Ollaan aiemmin kokeiltu kerran seuran toimintapäivässä flyballia, mutta silloin vain kokeiltiin pallon kuljettamista hyppyesteiden välistä ja laatikon kosketusta tassulla, niin, että telineen lataaja antaa/heittää pallon koiralle. Nyt aloitettiin koneen kosketuksella, Sysi meinasi tarjota ensin kaikkia mahdollisia temppuja, joten muistuteltiin kosketusalustalla boksin koskemista. Se toimi, ja kovin montaa toistoa ei tarvittu siihen, että Sysi tajusi boksin idean ja lähti hyvin hakemaan palloa :) Sitten pidennettiin matkaa hyppyesteiden taakse, no, eihän se noin kokeneelle agilitykoiralle ollut juttu eikä mikään, ja kasvatti vaan intoa. Päästiin tekemään lähetyksiä jo täydeltä matkalta, neljän hypyn takaa, Sysi (ja minä) oltiin molemmat ihan innoissaan :D Tosi hienoa oli huomata, miten vahva ajatus Sysillä on jo valmiiksi siitä, että esteitä ei ohiteta. Pallo lensi koneesta sen verran oikeaan sivuun, että suorin linja olisi ollut ohi ekasta esteestä, mutta Sysi korjasi reitin ihan itse ja suoritti myös ensimmäisen hypyn. Onneksi meillä on vielä monta treenikertaa edessä!

Illalla olikin sitten agitreenien vuoro. Jusu radalla Sysin kanssa, rata alla. Vähän jouduttiin tiivistämään hallin kapeuden vuoksi. No problems, hyvin se noidenkin tiimityö toimii :)



Viikonloppuna sain valmiiksi yhden ompeluprojektin, mun vanhalle kuoritakille uusi elämä Sysin sadetakkina.
Ihan helpoin materiaali ei toi takin kangas ollut, mutta oon tosi tyytyväinen lopputulokseen! :) Monta yksityiskohtaa sain äidin neuvoilla näkymään, on ripustuslenkkiä, säilytyspussia, heijastinta ja säädettävät jalkalenkit. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti