perjantai 28. joulukuuta 2012

Vuosi vaihtumassa..

..eikä tämä sähköisen treenipäiväkirjan pito ole oikein ottanut onnistuakseen, parin kuukauden päivitysväli ei ihan meidän treenitahtia kuvaa. Paperiversion pito on onnistunut paremmin, joten jatkossa panostetaan sen ajantasalla pitämiseen.

Viime päivityksen jälkeen ollaan kisattu muutamat kisat muutamassa lajissa. Agilityssa ei olla tehty tuloksia, mutta vauhtia riittää ja lentokeinuongelma on saatu ratkottua. Tokossa käytiin pari koetta avoimessa luokassa viikon väliajalla, yksi ykköstulos ja ja yksi kolmostulos - vielä ei kisavarmuus ollut riittävän hyvä näin tiiviiseen tahtiin, ei koiralla, ei ohjaajallla. Esim liikkeestä maahanmenossa annoin maahan-käskyn tosi kummallisella kiekaisulla, joten ihmekös se, jos koira hämmentyi.. Lokakuun lopussa käytiin Nurmijärvellä BH-kokeessa Annan & Elmon kanssa, ja kotiintuomisina hyväksytty BH kummallekin, hienot mustat :)



Talvikaudella ollaan aloitettu tokon ylempien luokkien kimppatreeniryhmässä ja opetellaan voittajan liikkeitä. Koirakin on enemmän innoissaan kun tehdään uusia juttuja, varsinkin ruutu ja hyppynouto saa vireen nousemaan joten hauskaa on. Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että olen ollut myös liian kaavamainen omien tokotreenien suhteen, vaihtelevuutta olisi pitänyt olla enemmän, ja suunnitella treenit tarkemmin etukäteen. Uusien liikkeiden mukaanottaminen on tuonut sitä vaihtelevuutta helposti lisää ja se näkyy heti koirassa.

Agilityssa viikkotreenit ja valmennusryhmän treenit jatkuu. Omatoimitreenaus on jäänyt satunnaiseksi, vaikka treenimahdollisuuksia olisi. Sysin estevarmuus on kuitenkin tosi hyvällä tasolla, mutta ohjauksia pitäisi saada varmemmiksi, esim. niistossa S ei reagoi merkkaavaan käteen jos siinä ei ole lelua, joten tätä ja muita ohjauksia työstetään yksittäisinä tulevissa omatoimitreeneissä. Viikkotreeneissä joudun (pääsen ;) haastamaan itseäni enemmän kuin ennen, ja ihan huomaamatta me selvitäänkin aika haastavista radoista, siitä kiitos koutsille! Jos siis happi riittää... juoksulenkit on jäänyt pakkasten tultua, ja sen kyllä huomaa :P 

Treenivideoita ei ole tullut montaa kuvattua, tässä yksi valkkuryhmän treeneistä lokakuulta. Tässä tulee esiin aika hyvin meidän haasteet, koira on saanut vauhtia lisää, minä en, Sysi lähtee pitkällä askeleella etenemään, joten kaarrokset leviää jos en ole ajoissa ohjaamassa - ja kun vauhtia on, niin enhän mä meinaa perässä pysyä.. Myös meidän heikkoihin puoliin kuuluu tiukempien kaarrosten tekeminen kauempaa ohjaten, kun tulen lähelle, niin onnistuu, mutta levähtää heti kun välimatkaa kasvatetaan - taas yksi asia treenilistalle. Ja pitäisi oppia luottamaan koiraan, eikä jäädä varmistelemaan, sillä sitä itse luo turhaa kiirettä radalle. Haasteita, haasteita :)





Lenkkeily on kivaa vaikka on lunta, ja ollaan jopa käyty hiihtämässä true-harrastajien välineillä, Lampiset & Vauhti-monot, ja koira flexissä, kun koko matkaa ei voinut vapaana olla.. Ehkä sanomatta selvää on, että ei se saanut vetää.. 




Tavoitteita ensi vuodelle ei vielä mietitä, jatketaan treenaamista ja katsotaan sitten mihin päästään.   Suunitelmissa olisi käydä näyttelyssä ja toivottavasti myös MH-kuvauksessa.






4 kommenttia:

  1. Sysistä on tullut varsin pätevä agiraketti! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, vauhti ja into on kyllä kasvanut aika huimasti! :)

    VastaaPoista
  3. Komppaan! Tosi huima ero vuoden takaiseen, kun Sysin tapaninpäivän karkeloissa näin. Vau!
    Miten sä oot noi kontaktien ylösmenot tehnyt?

    VastaaPoista
  4. Nyt mä rupeen olemaan jo pulassa, kun ei oma jalka nouse riittävään hyvin :P Kontaktien ylösmenot (puomi+keinu, aalla en ole opettanut mitenkään, kun osuu vaikka hyppää) alotin palkkaamalla siihen ylösmenolle, siis ihan pysähtymällä ja namia kädestä. Pysäytystä en kuitenkaan halunnut rakentaa, vaan tarkotuksena oli hidastaa ja rytmittää. Palkkasin siis kädestä ensin, sitten laitoin namin valmiiksi, ja se suoritus mitä hain oli se, että nappasi namin siitä ylösmenolta, pieni hidastus vaan, mutta että ei pääse hyppäämään. Aika nopeasti nami menetti merkityksensä (ei siis enää hidastanut tai syönyt sitä, vaan juoksi yli), mutta askeleet sopi hyvin, joten päätin jättää asian siihen. Nyt vauhdin kasvaessa ollaan saatu muutama virhe ylösmenoilta, kun koira tulee vauhdilla ja pitkällä askeleella, mutta olen paikannut sitä pienellä hidastus/huomiokäskyllä sellaisissa kohdissa, missä virheen vaara on olemassa ja mun mielestä toimii aika hyvin nyt. Viimeksi on tainnut kesällä tulla virhe. Jos/kun pidetään pidempää taukoa kisaamisesta, niin aion kyllä opettaa ylösmenot uusiksi oikeiksi juoksukontakteiksi sillä laatikko/kehikko/boksimenetelmällä. Nyt en ole ihan varma ymmärtääkö Sysi kunnolla mitä haluan sen tekevän :)

    VastaaPoista