sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lihashuoltoa oppimassa

Tänään osallistuttiin Sysin kanssa koirahierontakurssille. Osallistujista monella oli harrastava koira, joten kurssilla käsiteltiin melko hyvin lihashuoltoa urheilukoiran kannalta. Myös lämmittely/jäähdyttelyrutiineista puhuttiin, ja saatiin hyviä käytännön vinkkejä. Luento-osuuden jälkeen päästiin harjoittelemaan hierontaa oman koiran kanssa. Vaikka samassa tilassa (tosin sermeillä eroteltuna) oli useita koiria, niin Sysi rentoutui niin hyvin, että melkein nukahti. Mukava ja hyödyllinen kurssi, harmiksi ajokeli tänään ei ollut niin mukava. Aamulla päästiin vielä suht ok ajamaan perille, mutta kotiin lähdettäessä auto oli niin lumeen hautautunut, ettei liikahtanutkaan ruudusta. Puolen tunnin lumitöiden jälkeen auraamaan tullut huoltomies tarjosi vetoapua ja pelasti Fordin hangesta. Onneksi oli peräkoukku :) Kotimatkalla nähtiin monta jumiin jäänyttä autoa, ja meidänkin kotiristeyksen tukki auto, joten 20 minuutin matkaan meni melkein puolitoista tuntia.

Noudon opetusta ollaan aloiteltu kotona, nostoja ja kapulan pitämistä. Nostoja ollaan otettu noin metrin päästä, mutta toisi varmasti kauempaakin. Kapulan pitoa ollaan tehty vasta tosi lyhyitä hetkiä. Meidän tokovarusteet lisääntyy myös, nyt saatiin ikean tuomisina muovitötteröt ruutua ja merkkiä varten. 

Terveystulos vielä tältä viikonlopulta, Sysin silmät peilattiin terveiksi :)

2 kommenttia:

  1. Oli sitten vähän työläs matka, eikä vielä helpota tuo ajokeli. pidätkö meillekin pientä opetusta ja luentoa? olisi kiva oppia jotain tältä saralta.

    VastaaPoista