maanantai 9. joulukuuta 2013

FI AVA Talvihallan Cuyama!

Viikonlopun ohjelmana meillä oli kaksi kisapäivää Vuokkosilla, pe ja su. Perjantaina tulosrivinä 5, hyl, 5. Ihan jees, mutta oma keskittyminen ei ollut ihan parasta mahdollista, liikkellelähdöt oli hitaita, käännöksissä kankeutta ja vaikeuksia muistaa rataa. Sysi tsemppasi hyvin ja paikkasi mun virheitä. Radat oli kivoja, erilaisia verrattuna siihen mitä yleensä, mutta kivoja. Nämä saatiin videolle.


Sunnuntaina lähtövuoro oli puolessavälissä luokkaa, tais olla noin 55 koiraa, ihan hyvä. Ei tullut kiire radalle, mutta ei tarvinnut älyttömän pitkään odotellakaan. Rataantutustumisen jälkeen olo oli ehkä enemmänkin ärsyyntynyt ja turhautunut, vaikka rata tuntui ihan kivalta, sain kohtuuhelposti valittua ohjaukset eri kohtiin, koira osaa kyllä, mutta... Oma mokailu kaksissa edellisissä kisoissa, ihan perusjutuissa, ei nyt varsinaisesti kasvattanut luottoa omaa osaamista kohtaan. Rataa ehti kuitenkin junnaamaan mielessä läpi noin miljoona kertaa ennen omaa vuoroa, ja starttiin mennessä turhautuminen oli jo nollaantunut. Sysi oli ihan liekeissä kun päästiin radalle, ja mulle tuli todella kiire! Hukassa ollut keskittyminen löytyi heti ekalta esteeltä lähtien, ja yritin vain pysyä kyydissä mukana. Maaliin kun päästiin, oli fiilis ihan huikea, nolla se oli, vihdoin! Luokan ollessa ohi, selvisi, että me oltiin kolmossijalla, ja meidän edellä olevat oli jo valioita.... Saatiin kolmas serti, joten Sysistä tuli agilityvalio!! Uskomatonta, me tehtiin yhdessä paras kisarata ikinä, ja nyt on meidän suuri tavoite saavutettu. 

Kuva täältä: http://www.kaukinen.net/gallery/index.php/Agilityradat/2013-12-7-8-Vantaa/3C-maxit-agi

Loput kisapäivästä menikin suupielet korvissa ja keskittyminen hukassa, annettiin mennä vaan ja pidettiin hauskaa. Tuloksina pari hyllyä, hyppäriltä ihan hyvä hylly, agilityradalta vauhdikas hylly, puomin kontaktin palautuksella (lipsuin itse....). 

Kuva: http://www.kaukinen.net/gallery/index.php/Agilityradat/2013-12-7-8-Vantaa/3E-maxit-Hyppy


Kuva: http://www.kaukinen.net/gallery/index.php/Agilityradat/2013-12-7-8-Vantaa/3D-maxit-agi

Tämä koko vuosi on ollut agilityn parissa meille suurien tavoitteiden saavuttamista, ensin osallistuminen SM-kisoihin ja MM-karsintoihin, ja nyt valionarvo. Ja vastahan me päästiin kunnolla tekemisen makuun :) Sysi on niin ihana agilitykoira, täynnä asennetta, sen kanssa meneminen on vaan ihan älyttömän kivaa! Kuluneen syksyn tahkoamisen jälkeen nämä muutamatn kisaradat on tuntunut suorastaan luukuttamiselta, ja vaikka nyt meidän kisavuosi päättyykin tähän, en meinaa malttaa odottaa tammikuuta ja seuraavia kisoja ;) Osansa kiitoksesta kuuluu kuitenkin meitä eteenpäin auttaneille, hyville kouluttajille ja parhaille treenikavereille <3 <3 <3 

4 kommenttia:

  1. Paljon Onnea Sysi the pika-kiiturille ja kartturille! Olette te vaan hyviä ja nopeita!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juoksutreeniä täytyis kyllä lisätä, kun lähti omat jalat hyytymään niin pahasti :D

      Poista
  2. Onnea vielä tännekin - olette supertiimi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Välillä tuntuu, että Sysi toimii lähes ajatuksen voimalla, ja se fiilis on huikea :)

      Poista