maanantai 3. marraskuuta 2014

Taas vaan tokoa!

Keskiviikkona jälleen tokoiltiin Savelassa. Aloitettiin Viren kanssa alon luoksepäästävyydellä, joka omista epäilystäni huolimatta (olin lähes varma, että ei meinaa pysyä nahoissansa :D ) sujui varsin mallikkaasti. Palkkailin kontaktista, ja Vire hienosti pysyi perusasennossa koskemisesta huolimatta. Sen jälkeen paikkista häiriössä, kaukalossa oli futista pelaamassa lapsi vanhempansa kanssa, joten häiriönä se oli aikamoisen suurta. Just samaan aikaan rivissä, mutta omaan tahtiin palkkailua. Nyt oli pientä veivausta, koska en tajunnut helpottaa tarpeeksi näin kovan häiriön takia, huoh. Pallolle oli näköyhteys, ja kun se kolahteli seinään, olis Vire halunnut niin kovasti päästä sen saalistamaan.. Onneksi nosti vain kyynäriään, ja nousi puolittain ylös, helpotin ja lisäsin palkkausväliä niin pysyi nätisti ja kykeni kyllä hillitsemään itsensä :) Loppupalkkana sai omat palloleikit, ja futispallo unohtui. Käytiin vielä välttelemäni asian kimppuun, eli luoksarin loppuosaa eteen. Namilla ohjaten, onnistumisprosentti varmaan jotain 70% luokkaa? Eli aika hyvin :P Tätäkin pitäis vaan tehdä useammin.. Helpommin hakeutui kuin viimeks. Loppuun pikku pätkä seuraamista, ja kunnon leikit lopetukseksi.

Sitten Sysi. Paikkista, rivissä kaksi koiraa. Virittelyt, palkka hyvästä maahanmenosta, yksi lyhyempi jättö näkösällä, sitten piiloon. Toimi! Mielentila edelleen hyvä. Sitten sen kanssa namien heittelyn kautta asentoja, peruutuksen kautta maahanmenot uusiksi jos valutti, ihan ok. Sitten siirryttiin seuraavaan kammotukseen, eli kaukoihin, Eka penkin päällä, mutta ei ollut hyvä, steppasi ihan liikaa. Anna totesi, että voithan sä maassa ottaa niitä vaihtoja, jotka se jo osaa teknisesti, vaikka se ei kaikkia vielä kykene tekemäänkään puhtaasti.. No niinpä, ei se keskeneräisyys pakota koko liikettä hylkäämään treenilistalta. Otettiin siis niitä, joissa painonsiirtoa taakse ei tarvitse tehdä (eli seiso-maahan, ja seiso-istu on uudelleen opeteltavina). Kokeiltiin siirtymää maahan-seiso täydeltä voittajan matkalta, ja sehän oli hyvä :) Jätettiin takapalkka, ja muutama toisto, ja ekan jälkeen, kun muisti takapalkan, iski jumitus... Niin, tää tais ollakin se syy miks ei olla sitä takapalkkaa pidetty :P Pienellä helpotuksella jumi aukes, ja saatiin taas muutama oikeinkin hyvä toisto.

Viikonlopun ohjelmistossa meillä olikin sitten tokon koulutusohjaajakurssin harjoituskoirakointia. Lauantaina Vire sai olla kentällä. Meidän ryhmässä opeteltiin takapalkkaa, ja kerrattiin naksuttimen käyttöä. Naksutin on Virelle ja mullekin tuttu kapistus, niin siinä nyt ei uutta infoa tullut, mutta takapalkka oli oikeen hyödyllinen juttu. Vaikkakin parasta oli se, että 2 tuntia oltiin samalla kentällä noin 20 koirakon ja aika monen ihmisen kanssa, ja Vire kykeni alun häsläämisen jälkeen keskittymään mun kanssa tekemiseen :) Takapalkkana käytettin lelua ja namia, ja molemmat toimi. Viren osuuden loputtua otin Sysin höntsäilemään tokoa, ja se oli niin innoissaan.. Saatiin paikkamakuuseen seuraa, ja häiriönä oli kurssilaiset juttelemassa ringissä. Paikkiksen virittelin tuttuun tapaan, ja mielentila jälleen oikein hyvä. Kesto luokkaa pari-kolme minuuttia, välissä käytiin henkilöryhmän takana piilossa. Loppuun seuraamista (varsin hyvä, tosin hitaassa kävelyssä meinaa edistää pikkusen, perusasento sais olla puol askelta taaempana), jääviä ja jotain muuta pientä.


Sunnuntaina oli Sysin vuoro päästä tekemään ohjatusti. Tällä kertaa annettuina tehtävinä oli jäävät, tunnari ja kaukot. Jäävistä aloitettiin, tehtiin peruuttamalla itse, ja yllätyin siitä, että istuminen oli Sysille aika vaikea. Häiriö oli totuttua paljon suurempi, oltiin hallissa melko ahtaasti, ja mulla oli kädessä valmiina nami, joka selvästi sitä häiritsi, mutta silti. Maahan ja seiso oli yhtä varmoja kuin aina, mutta istumisessa jäi välillä seisomaan. Tehtiin kuunteluharkkana sekaisin kaikkia asentoja, ja oli jo parempi. Sitten sueraamisen kautta, jälleen maahan ja seiso hyvät, mutta istuminen tökki. Lisää kuunteluharkkaa, lelupalkalla, ja sen jälkeen toimi. Yritti selvästi enemmän kun lelu oli palkkana. Seuraavana tehtiin tunnaria. Tätä ollaan viimeksi treenattu varmaan joskus kesällä... Otettiin helppo aloitus, vain oma piilotettuna mytyssä olevan ruutunauhan sekaan. Toi. Sitten sama, mutta kauemmas lisättiin kasa puhtaita kapuloita. Ja argh, heti haki silmillä ja painoi noudolla ihan randomisti kasasta jonkun vaan, ei edes etsinyt. Toisaalta tosi hyvä, että meidän ongelma tuli näin nopeasti näkyviin. Kokeiltiin uusiksi, tällä kertaa oma enemmän näkyvillä nauhan seassa, haki silmillä oman, vei kasan luokse ja siellä varmisti. Toi kuitenkin oman, mutta tässäkään ei haistellut. Vaihdettiin taktiikkaa, ja otettiin lauta käyttöön. Eli lauta, johon on kiinnitetty vieraat kapulat, koira ei saa niitä mukaansa vaikka kuinka yrittäisi. Ekalla Sysi yrittikin nostaa kapulaa, jonka luokse eka tuli, joutui luopumaan siitä ja etsi. Tokalla oli jo vähän enemmän yritystä haistella, kolmannella vielä enemmän ja neljäs toisto olikin jo sellainen, ettei yrittänyt nostaa väärää. Toi oman, paljon palkkaa ja lopetus siihen. Laudan puutteessa voitais kokeilla ritilää kapuloiden päällä, jotta olisi pakotettu haistelemaan ja keskittymään. Vikana sitten kaukoja. Tehtiin jumppaharkkoja ja hissitekniikkaa. Uutena vinkkinä saatiin se, että steppailevan koiran kanssa voi lähteä jumppaamaan niin, että ei vie asentoa loppuun asti, vaan lähtee kesken takaisin, eli seiso-maahan vaihdossa koira ei kerkeä maahan asti ennen kuin nami jo ohjaa takaisin seisomaan. Tällöin koira on koko ajan jännittyneessä tilassa, ja toivottavasti pitää tassutkin paikallaan, ja siitä pääsee työstämään tekniikkaa. Tää oli ihan hyvä jumppavinkki, ja tämäntyyppiset jumpat varmasti auttaa koiraa löytämään ne halutut liikeradat, vaikka pääpainon kaukoissa pitäisin Sysillä näissä vaihdoissa takajalkatargetilla. Summa summarum, saatiin kurssilta monia pohdittavia pieniä vinkkejä, ja kaivattua tuoretta näkökulmaa ja vaihtelua treeneihin. Tokon suhteen oon itse ihan liian kaavamainen, joten kummakos, jos se käy aina tylsäksi kun on vähän aikaa treenattu ahkerammin, ja tekee mieli pitää taukoa :P